Yleisötilaisuudet

MENNEITÄ TAPAHTUMIA

Eurooppapäivä 9.5. Linnanmäellä

Eurooppa-päivää vietettiin lauantaina 9. toukokuuta 2009. Se on nykyään jo hyvin tunnettu juhlapäivä Suomessa. Päivän tarkoitus on tehdä Euroopan unionia kansalle tutummaksi. Tänä vuonna Eurooppa-päivä sattui lauantaiksi.

Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto päättivät järjestää päivän tapahtumat Linnanmäellä.

Tapahtuma ei ollut yksityistilaisuus, vaan "tavallinen" yleisöpäivä, huvipuisto ja sen laitteet olivat auki normaalisti.

Huvipuisto koristeltiin päivän ajaksi Eurooppa-päivän ja Euroopan parlamentin vaalien tunnuksin. Yhteistyössä jäsenmaiden suurlähetystöjen kanssa järjestimme paikalle omaa viihteellistä ohjelmaa, sirkusta, musiikkia ja taidenäyttelyitä. Linnanmäen sirkuskoulu jalkautui puiston alueelle Eurooppa-teemalla.

Päivän tapahtumat juonsi tuttu tv-kasvo ja EU:n kulttuurienvälisen vuoropuhelun lähettiläs Jani Toivola.

Kutsuimme Lintsille myös Suomen eturivin EU-nimiä, meppejä, ministereitä, EU-vaaliehdokkaita ja niin edelleen. Myös komissaari Olli Rehn osallistui tapahtumaan.

Eurooppalaisen viinikulttuurin päivä 9.5. Lasipalatsin aukiolla Helsingissä

Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto osallistuivat Eurooppalaisen viinikulttuurin päivään lauantaina 9. toukokuuta klo 12-19 Lasipalatsin aukiolla Helsingin keskustassa.

Tavoite oli esitellä eurooppalaista viini- ja ruokakulttuuria kuluttajille. Jaoimme osastollamme Eurooppavaali- ja muuta EU-materiaalia. Tapahtuma oli tarkoitettu aikuisille, mutta lapsille jaettiin EU-ilmapalloja porttien ulkopuolella.

Maailma Kylässä -festivaali 22.-24.5. Helsingissä

Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto osallistuivat Maailma Kylässä -festivaaliin, joka järjestettiin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla Helsingissä. Infoteltassa jaoimme maksutonta materiaalia EU:sta, ja Taiga-lavalla pidettiin vaalikeskusteluita.

Presidentti Halonen, Margot Wallström ja Diana Wallis keskustelivat naisten asemasta

Tasavallan presidentti Tarja Halonen, Euroopan komission varapuheenjohtaja Margot Wallström ja Euroopan parlamentin varapuhemies Diana Wallis haluavat lisää naisia Euroopan päätöksentekoon. Euroopan komission Suomen edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston järjestämässä seminaarissa perjantaina 3. huhtikuuta keskusteltiin myös kansalaisjärjestöjen roolista demokratian, naisten aseman ja äänestysinnokkuuden kasvattajana.

Puhemies Hans-Gert Pöttering vieraili Suomessa 10.2.

Euroopan parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering vieraili tiistaina 10.2. Helsingissä Eduskunnan puhemies Sauli Niinistön kutsusta. Hänen ohjelmaansa kuului muun muassa tapaamisia valtion johdon, kuten pääministeri Matti Vanhasen kanssa.

Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkosto järjesti Economicumin luentosalissa yhteistyössä Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston kanssa eurooppalaisia arvoja käsittelevän kansalaistorin, jossa puhemies Pöttering puhui aiheesta "Promoting European Values in the World". Tilaisuudessa puhujana oli myös maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors otsikolla "Do We Have the Tools for Promoting European Values in the World?". Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Teija Tiilikainen toimi tilaisuuden puheenjohtajana.

Sali täyttyi ääriään myöten. Puhemies Pötteringin ja ministeri Thorsin puheiden jälkeen kansalaistorin yleisö sai mahdollisuuden esittää kysymyksiä alustajille. Kysymykset olivat kiinnostavia sekä haastavia ja niiden aiheet vaihtelivat Lissabonin sopimuksen hyväksynnästä sekä Islannin EU-jäsenyydestä Israelin ja Palestiinan väliseen kriisiin sekä maahanmuuttajien integroitumiseen Suomessa.

Puhemies Pöttering kertoi haluavansa niin Islannin kuin Norjankin liittymään Euroopan unioniin, mutta painotti Lissabonin sopimuksen hyväksymisen olevan tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. Professori Matti Klinge esitti myös mielipiteensä, että eurooppalaiset arvot sisältävät maanosan pitkän kulttuurihistorian vuoksi enemmänkin kuin pelkkiä poliittisia arvoja. "Te olette akateemikko, minä poliitikko. Me tarkastelemme asioita eri näkökulmista ja tämä on yksi esimerkki eurooppalaisen kulttuurimme rikkaudesta," Pöttering vastasi Klingelle. Tilaisuuden päätteeksi puhemies Pöttering julisti, että eurooppalaisten arvojen tärkein ominaisuus on suvaitsevaisuus kaikissa sen muodoissa.

Iltapäivällä puhemies Pöttering osallistui MTV3:n eduskunnassa järjestämään TalviAreena -tilaisuuteen, jossa hän puhui kesäkuussa pidettävistä eurovaaleista ja Euroopan unionin tulevaisuuden haasteista. Pötteringin mukaan EU pohjautuu ensisijaisesti yhteisille arvoille ja unionin tulisikin puhua ihmisoikeuksien puolesta koko maailmassa. Hän korosti myös Euroopan energiaturvallisuuden parantamisen tärkeyttä ja painotti, että kaikki mahdollinen on tehtävä Lissabonin sopimuksen ratifioimisen puolesta.

Tilaisuudessa puheenvuoron käytti myös laajentumiskomissaari Olli Rehn, jonka mukaan EU:n tulee olla erityisen aktiivinen taloutta, energiaa ja ilmastoa koskevissa kysymyksissä. Rehn vetosi kansalaisiin, jotta he käyttäisivät äänioikeuttaan tulevissa Eurooppavaaleissa. TalviAreenan päätteeksi pidetyssä paneelissa puheenjohtajana toimi puhemies Sauli Niinistö ja panelisteihin lukeutuivat Pötteringin ja Rehnin lisäksi kansanedustaja Liisa Jaakonsaari ja ulkoministeri Alexander Stubb. Jaakonsaaren mielestä EU:n tulisi ottaa kansalaisten talouden tilaan liittyvät huolet tosissaan ja Stubb alleviivasi vaaleihin liittyen sitä, kuinka paljon valtaa europarlamentaarikoilla on.

Miten Kiinan ihmisoikeusrikkomukset vaikuttavat meihin suomalaisiin?

Vangittuna oleva Hu Jia ei päässyt vastaanottamaan EU-parlamentin mielipiteenvapauspalkintoaan

Euroopan parlamentin vuoden 2008 Saharov-mielipiteenvapauspalkinto annettiin kiinalaiselle ihmisoikeusaktivistille ja verkkotoisinajattelijalle Hu Jialle. Parlamentti luovutti palkinnon voittajalle 17. joulukuuta täysistunnossaan. Jian tuoli oli kuitenkin tyhjä, sillä hän istuu vankilassa 3,5 vuoden tuomiotaan, joka hänelle langetettiin vehkeilystä Kiinan hallitusta vastaan. Länsimaisin silmin Jian rikos on se, että hän on tuonut esille Kiinan hallituksen korruptiota ja se kansalaisiaan kohtaan harjoittamaa sortoa. Nyt hänen vaimonsakin on kotiarestissa poliisien valvonnassa 13 kuukautta vanhan vauvansa kanssa. Siksi hänkään ei päässyt vastaanottamaan palkintoa miehensä puolesta. Jia on lisäksi vakavasti sairas, mutta vankilasta ei anneta tietoja hänen voinnistaan edes vaimolle. Mitä EU voi tehdä parantaakseen Jian ja muiden kiinalaisten ihmisoikeuksien toteutumista? Ja miksi maan heikkoon ihmisoikeustilanteeseen pitäisi länsimaiden ylipäätään puuttua?

- Lisätietoja: http://www.europarl.europa.eu/sakharov/default_fi.htm
- Kuuntele Heidi Hautalan radiohaastattelut
http://www.deski.fi/page.php?page_id=21&tiedote_id=8188&words=*saharov*