Parlamentin viikko 18/12
PARLAMENTISSA VIREILLÄ
- Mepit työskentelevät vappuviikolla vaalipiireissään
- Talousvaliokunta äänesti transaktioverosta
- Kansainvälisen kaupan valiokunnan esittelijä kehottaa parlamenttia hylkäämään ACTA:n
- Presidentti Ahtisaari: EU:lla suuri potentiaali rauhanneuvottelijana ja rauhanrakentajana
TAPAHTUMIA SUOMESSA:
- EU arjessa Lahdessa 4.5.
- Eurooppa-päivä Helsingin Kampintorilla 9.5.
- Suomen ensimmäisten selkokielisten vaalivideoiden ensi-ilta 8.5.2012 klo 15
- Tiedotustilaisuus Euroopan parlamentin 2012 - 2014 tiedotusavustuksista 10.5. klo 14
- Viikon meppi: Satu Hassi (vko 19)
- Europe Direct -tiedotusverkoston ylläpito tulossa haettavaksi
MEPPIMENOJA:
- Anneli Jäätteenmäki tavattavissa
EUROOPPASALISSA TAPAHTUU
- Eurooppalaisen elokuvan viikot 26.4.-8.5. Eurooppasalissa
- EU:n teemavuoden 2012 tapahtumapäivä 3.5. Eurooppalissa - mukana MEP Sirpa Pietikäinen
PARLAMENTISSA VIREILLÄ: Mepit ovat vappuviikolla vaalipiireissään
Vappuviikolla mepit työskentelevät vaalipiireissään tai osallistuvat toimintaan Euroopan parlamentin ulkopuolella, esimerkiksi valtuuskuntamatkoihin. Vaalipiiriviikon ansiosta Lahden EU arjessa -tapahtumaan perjantaina 4.5. on osallistumassa viisi meppiä (lisätietoja alla).
Meppien työ Brysselissä jatkuu maanantaina 7.5. valiokuntien kokouksilla. Brysselin täysistuntoon mepit kokoontuvat Eurooppapäivänä keskiviikkona 9.5. ja torstaina 10.5.
Talousvaliokunta äänesti transaktioverosta
Parlamentin talousvaliokunta äänesti keskiviikkona Anni Podimatan (S&D, Kreikka) finanssitransaktioveroa koskevan mietinnön puolesta. Valiokunnan hyväksymän päätöslauselman mukaan transaktioveron tulisi olla paremmin suunniteltu kattaakseen enemmän kauppaosapuolia ja tehdäkseen sen kiertämisen kannattamattomaksi. Rahoitusmarkkinaverohankkeen tulisi mennä eteenpäin, vaikka vain osa jäsenmaista päättäisi tulla mukaan, sanotaan päätöslauselmassa. Veron tarkoituksena on ehkäistä spekulatiivista kauppaa ja saada finanssisektori osallistumaan finanssikriisin ratkaisemisen kustannuksiin.
Kansainvälisen kaupan valiokunnan esittelijä kehottaa parlamenttia hylkäämään ACTA:n
Kansainvälisen kaupan valiokunnassa keskusteltiin keskiviikkona David Martinin (S&D, Iso-Britannia) esittelemästä ACTA-mietinnöstä. Mietinnössä kehotetaan parlamenttia hylkäämään väärentämisen vastainen kauppasopimus, koska sopimus ei ole tarpeeksi selkeä turvatakseen kansalaisten oikeudet. Esittelijä Martinin mukaan uhat kansalaisvapauksia kohtaan ovat suuremmat kuin sopimuksen mahdolliset hyödyt. Mietinnössä kuitenkin todetaan, että tarvitaan vaihtoehtoinen tapa suojella Euroopan tekijän- ja teollisoikeuksia. Tällainen voitaisiin mahdollisesti löytää neuvottelemalla sopimus uudelleen. ACTA-sopimus tulee täysistuntoäänestykseen todennäköisesti kesä- tai heinäkuussa.
Presidentti Ahtisaari: EU:lla suuri potentiaali rauhanneuvottelijana ja rauhanrakentajana
Euroopan unionilla on suuri potentiaali toimia rauhanrakentajana ympäri maailmaa, ja siksi sen pitäisi vahvistaa konfliktinratkaisuvalmiuksiaan, Martti Ahtisaari kertoi Euroopan parlamentissa järjestetyssä konferenssissa, jossa keskusteltiin alueellisten toimijoiden roolista rauhantekijöinä.
Alla olevan linkin kautta löytyy myös nettivideotallenne konferenssista.
TAPAHTUMIA SUOMESSA: EU arjessa Lahdessa 4.5.
Lahden EU arjessa -päivän teemana perjantaina 4. toukokuuta ovat kansalaisten vaikutusmahdollisuudet Euroopan unionissa. Yleisötapahtuman tarkoituksena on haastaa lahtelaiset ja päijäthämäläiset keskustelemaan EU-vaikuttajien ja asiantuntijoiden kanssa Euroopan unionista sekä sen vaikutuksista maakunnan arkeen. Yleisölle avoimessa keskustelutilaisuudessa pohditaan millaisin keinoin kansalaiset voivat EU:ssa vaikuttaa, kuten uuden kansalaisaloitteen avulla, sekä mitkä ovat alueiden vaikutusmahdollisuudet.
Lahden EU -arjessa tapahtumaan osallistuvat Euroopan parlamentin jäsenet Anneli Jäätteenmäki, Sirpa Pietikäinen, Mitro Repo, Petri Sarvamaa ja Sampo Terho.
Päivän kestävän tapahtuman ohjelmassa on oppilaitos- ja työpaikkavierailuja, kaikille avoin keskustelutilaisuus kello 13.15 - 15.00 Lahden pääkirjastossa, sekä yleisötapahtuma kauppakeskus Triossa kello 14.30 - 17.00. Tervetuloa!
Eurooppa-päivä Helsingin Kampintorilla 9.5.
Eurooppa-päivää vietetään keskiviikkona 9.5. kello 9-17 Helsingin Kampintorilla, Fredrikinkadun, Malminkadun ja Malminrinteen välisellä aukiolla. Eurooppa-päivän juuret ulottuvat Robert Schumanin 9.5.1950 antamaan julistukseen, jolloin Euroopan yhteisön syntysanat lausuttiin. Eurooppa-päivää juhlitaan monilla paikkakunnilla Suomessa järjestettävissä tilaisuuksissa
Helsingin tapahtumassa erilaista kulttuuriohjelmaa on luvassa monenikäisille osallistujille. Eurooppa-päivässä keskustellaan muun muassa EU:sta ja Suomen roolista EU:n jäsenvaltiona. Tapahtumaan osallistuu myös keskeisiä yhteiskunnallisia vaikuttajia, kuten pääministeri, eurooppaministeri, valtiovarainministeri, nykyisiä ja entisiä meppejä, kansanedustajia sekä suurlähetystöjen ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Nykyisistä mepeistä mukana on Eija-Riitta Korhola. Helsingin Eurooppa-päivän päättää Vuoden nuoren eurooppalaisen julkistaminen ja Yournalist-yhtyeen esiintyminen.
Suomen ensimmäisten selkokielisten vaalivideoiden ensi-ilta 8.5.2012 klo 15
Selkokielestä on hyötyä ihmisille, joilla on kielellisiä vaikeuksia. Selkokieltä voivat tarvita esimerkiksi monet vammaiset henkilöt, suomea tai ruotsia opiskelevat maahanmuuttajat, lapset ja nuoret sekä ikäihmiset. Selkokielisistä äänestysohjeista on hyötyä myös kaikille niille, jotka äänestävät ensimmäistä kertaa.
Selkovaalivideoilla kerrotaan perusohjeet äänestämisestä kuntavaaleissa, eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa. Videot ovat suomen- ja ruotsinkieliset. Selkovaalivideot ovat tuottaneet eduskunta, Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto, Kehitysvammaliitto, Kuntaliitto ja oikeusministeriö.
Ensi-ilta järjestetään klo 15 - 16 Eurooppasalissa osoitteessa Malminkatu 16. Kahvitarjoilu klo 14.30. Ilmoittautumiset: riitta.finne@europarl.europa.eu.
Tervetuloa!
Tiedotustilaisuus Euroopan parlamentin 2012 - 2014 tiedotusavustuksista 10.5. klo 14
Euroopan parlamentin tiedotusavustuksin tuetaan luovia ja innovatiivisia tiedotus- ja viestintähankkeita, joiden tarkoituksena on tarjota luotettavaa ja neutraalia tietoa Euroopan parlamentin tehtävästä, toiminnasta, siellä käsiteltävistä asioista sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista.
Vuosien 2012 - 2014 väliseksi ajaksi parlamentti tekee yhteistyösopimuksia mahdollisten tiedotusavustusten saajien kanssa. Avustukset myönnetään yhteistyösopimusten tehneiden kumppaneiden kanssa vuosittaisen haun perusteella. Vuoden 2012 haussa siis haetaan sekä kumppanuussopimuksia että hankeavustuksia.
Kumppanuussopimuksia tehdään ja avustuksia myönnetään neljässä eri kategoriassa: televisio-ohjelmat, radio-ohjelmat, internetpohjaiset projektit ja yksittäiset tapahtumat. Yksittäisten avustusten minimi- ja maksimimäärät vaihtelevat. Avustuksia voivat hakea oikeushenkilöt (yritykset, yhteisöt, rekisteröidyt yhdistykset).
Hakuilmoitus julkaistaan parlamentin nettisivuilla 30.4. ja hakuaika päättyy 15.6. Vuoden 2012 haun yhteydessä kumppanuussopimukset tehneet yhteisöt voivat osallistua vuoden 2013 ja 2014 tiedotusavustushakuihin.
Tiedotustilaisuus järjestetään 10.5.2012 klo 14 - 16 osoitteessa Malminkatu 16. Ilmoittautuminen sähköpostilla 8.5. mennessä osoitteeseen ephelsinki@europarl.europa.eu.
Lisätietoja antaa tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen, puh. (09) 6220 4510.
Tervetuloa kuulemaan lisää!
Viikon meppi: Satu Hassi (vko 19)
Parlamentin Suomen-tiedotustoimiston Facebook-sivujen Viikon meppi -päivityksissä pidämme taukoa vappuviikolla.
Viikon 19 meppinä on Satu Hassi (vihr, Greens/EFA), joka vaikuttaa ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnassa seka varajäsenä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa. Hän osallistuu valtuuskuntatyöhön EU:n ja Meksikon parlamentaarisessa sekavaliokunnassa, suhteista Intiaan vastaava valtuuskunnassa sekä varajäsenenä Kiina-valtuuskunnassa.
Tiedotustoimiston FB-sivulle päivitetään kaksi viikon meppiin liittyvää päivitystä kyseisen viikon aikana.
Europe Direct -tiedotusverkoston ylläpito tulossa haettavaksi
EU-maissa toimii lähes 500 tiedotuspistettä, jotka kuuluvat Europe Direct -tiedotusverkostoon. EU:n laajuisen tiedotusverkoston tarkoituksena on palvella kansalaisia heidän lähellään. Tiedotusverkoston vetäjät keskustelevat kansalaisten kanssa päivittäin Euroopan unioniin liittyvistä asioista.
Nykyinen sopimuskausi päättyy vuoden 2012 lopussa. Tämä koskee myös Suomessa toimivia pisteitä. Euroopan komission Suomen-edustuston on tarkoitus julkaista kesäkuun 2012 puolivälissä ehdotuspyyntö valitakseen organisaatiot ylläpitämään Europe Direct -tiedotuspisteitä Suomessa seuraavalle 5-vuotiskaudelle. Vastineeksi niille myönnetään hankeavustusta. Hakuaika päättyy alustavan aikataulun mukaan syyskuun 2012 alussa.
MEPPIMENOJA: Anneli Jäätteenmäki tavattavissa
MEP Anneli Jäätteenmäki tavattavissa
la 28.4. klo 11-12 Lapualla S-marketin edessä (os. Latojantie 9, Lapua).
ke 2.5. klo 12.35 -13.45 kouluvierailu: Seinäjoen lukio (Kirkkok.16, Seinäjoki).
to 3.5. klo 13.00 - 15.00 kouluvierailu: Lapuan lukio (Kiviristintie 10, Lapua).
ma 7.5. klo 9.45-11.00 kouluvierailu: Lauttasaaren Yhteiskoulu (Isokaari 19, Helsinki).
ma 7.5. klo 13.15-14.30 kouluvierailu Etelä-Tapiolan lukio (Ahertajantie 5, Espoo).
EUROOPPASALISSA TAPAHTUU
Eurooppalaisen elokuvan viikot 26.4.-8.5. Eurooppasalissa
Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto järjestävät yhteistyössä EU-jäsenmaiden ja hakijamaiden suurlähetystöjen kanssa Eurooppalaisen elokuvan viikot Eurooppasalissa (Malminkatu 16, Kampintori).
Elokuvaviikoilla eurooppalainen elokuva esittäytyy kaikessa moninaisuudessaan. Kahdenkymmenenkuuden esitettävän elokuvan joukossa on mm. komediaa, draamaa, dokumentteja, lasten- ja nuortenelokuvia sekä animaatiota.
Suomalaisen elokuvan 'Matka Edeniin' ohjaaja Rax Rinnekangas esittelee elokuvaansa 4.5.
Kaikki elokuvaesitykset ovat yleisölle avoimia ja maksuttomia. Elokuvat on pääosin tekstitetty englanniksi. Eurooppasalissa on paikat sadalle henkilölle. Ovet avataan puoli tuntia ennen kutakin näytöstä. Tervetuloa!
Lisätiedot: Johanna Kaprio comm-rep-hel-eps@ec.europa.eu p.09 6226 5421 www.europarl.fi ec.europa.eu/finland
EU:n teemavuoden 2012 tapahtumapäivä 3.5. Eurooppalissa - mukana MEP Sirpa Pietikäinen
Päivän teemana on aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus. Puhujina mm. Vanhus- ja Lähimmäispalveluliitto VALLIn puheenjohtaja Vappu Taipale ja MEP Sirpa Pietikäinen.
Katso aamupäivän (8.30—12) ohjelma ja iltapäivän (12.30—16) ohjelma alla olevista linkeistä. Paikkana on Eurooppasali osoitteessa Malminkatu 16. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet!
EP:n Suomen-tiedotustoimisto on auki vapun jälkeen keskiviikkona 2. toukokuuta. Parlamentin viikko ilmestyy seuraavan kerran normaaliaikataulun mukaan maanantaina 7.5. Hauskaa vappuviikonloppua!
Minna Ollikainen, Emma Aalto, Tiina Hakkarainen ja Anni Kaukoranta
minna.ollikainen@europarl.europa.eu
Parlamentin viikon osoitteenmuutokset, parlamentin oman väen tilaukset sekä pyynnöt liittyä toimittajien lähetyslistoille: ephelsinki@europarl.europa.eu
Tilauksen voi peruuttaa alla olevasta linkistä.
HUOM! Postipalvelimessamme on ilmennyt teknisiä häiriöitä. Jos peruutuksesi jälkeenkin saat vielä uutiskirjeen, ole hyvä ja lähetä siitä meille sähköpostia osoitteella ephelsinki@europarl.europa.eu.














