Parlamentin viikko 16/12
PARLAMENTISSA VIREILLÄ
- Täysistunnossa matkustajarekisterit, työntekijöiden oikeudet EU:ssa ja ihmisoikeudet
- EP:n nettisivujen uusittu RSS-syötepalvelu
TAPAHTUMIA SUOMESSA:
- Seminaari Frontex ja ihmisoikeudet 27.4. Eurooppasalissa
- Viikon meppi: Mitro Repo
TOIMITTAJILLE
- Pressikahveilla keskusteltiin ACTAsta
EUROOPPASALISSA TAPAHTUU
- Eurooppalaisen elokuvan viikot 26.4.-8.5. Eurooppasalissa
Mepit Anneli Jäätteenmäki, Liisa Jaakonsaari, Carl haglund ja Petri Sarvamaa tiedotustoimiston pressikahveilla 13.4.
PARLAMENTISSA VIREILLÄ: Täysistunnossa matkustajarekisterit, työntekijöiden oikeudet EU:ssa ja ihmisoikeudet
Euroopan parlamentissa on täysistuntoviikko. Tämän viikon istunto alkaa tiistaina maanantain sijaan ja päättyy vasta perjantaina, sillä aikataulutuksessa on otettu huomioon ortodoksien pääsiäinen.
Parlamentti äänestää torstaina uudesta sopimuksesta, joka koskee matkustajarekisteritietojen siirtämistä Yhdysvaltojen sisäisen turvallisuuden ministeriölle. Sopimus asettaa ehtoja tietojen siirrolle sekä ottaa huomioon esimerkiksi säilytysajan ja tietojen käyttötarkoituksen. Monet parlamentin jäsenet ovat olleet huolissaan pitkästä säilytysajasta ja tietosuojatakeiden riittävyydestä.
Parlamentti keskustelee keskiviikkoaamuna työntekijöiden oikeuksista EU:ssa. Keskustelun aiheena on esimerkiksi kaksi komission maaliskuun lopussa tekemää lakiesitystä, jotka koskevat määräaikaisten työntekijöiden komennuksia muihin EU-maihin. Iltapäivällä komission puheenjohtaja José Manuel Barroso osallistuu keskusteluun talouskriisin ja veropetosten torjumisesta sekä työpaikkojen luomiseen ja talouskasvuun tähtäävistä investoinneista.
Parlamentti keskustelee myös EU:n ulkopolitiikan korkean edustajan Catherine Ashtonin kanssa tiistaina Syyrian, Malin ja Myanmarin tilanteista sekä EU:n strategiasta Mustanmeren alueella. Keskiviikkona äänestyksessä on ihmisoikeusvuosikertomusta koskeva päätöslauselma, jossa parlamentti vaatii komissiolta lakiesitystä diktatuurien harjoittaman internetsensuurin kuriin saamiseksi.
EP:n nettisivujen uusittu RSS-syötepalvelu
EP:n nettisivujen RSS-syötepalvelua on parannettu, ja sen ansiosta voit nyt määrittää tarkemmin, mitä dokumentteja, Euroopan parlamentin jäseniä, valiokuntia tai valtuuskuntia haluat seurata. Helppokäyttöiset pienohjelmat mahdollistavat myös haluamasi osan julkaisemisen kotisivullasi. Ohessa ohjeet, kuinka toimia.
TAPAHTUMIA SUOMESSA: Seminaari Frontex ja ihmisoikeudet 27.4. Eurooppasalissa
Seminaari Frontex ja ihmisoikeudet:
EU:n rajavalvontayhteistyön vaikutus turvapaikkapolitiikkaan, pakolaisten vastaanottoon ja siirtolaisten kohteluun
Tervetuloa avoimeen seminaariin perjantaina 27.4.2012 klo 9.30-11.00 Eurooppasaliin (Malminkatu 16, Helsinki).
Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat kehittäneet yhteistyötään rajavalvonnassa. Laittoman siirtolaisuuden ja maahantulon torjuntaa on tehostettu. EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontex vaikuttaa vahvasti operaatioillaan sekä jäsenvaltioiden että kolmansien maiden toimintaan.
Mikä on ihmisoikeuksien suojelun asema tehostuvassa rajaturvallisuudessa? Estääkö Frontex turvapaikanhakijoiden pääsyn Eurooppaan? Onko laittomiksi epäiltyjen siirtolaisten kohtelu inhimillistä? Tekeekö EU:n tehostuva rajavalvonta siirtolaisuudesta entistä kalliimpaa ja kuolettavampaa bisnestä?
Näkökulmia aiheeseen esittävät Frontexin pääjohtaja Ilkka Laitinen, Euroopan parlamentin jäsen Liisa Jaakonsaari (sdp, S&D) sekä Pakolaisneuvonnan johtava lakimies Marjaana Laine. Myös sisäasianministeriön edustaja (tbc) kommentoi keskustelua.
Aamupalatarjoilun järjestämiseksi toivomme ilmoittautumista viimeistään 23.4.2012 sähköpostitse ephelsinki@europarl.europa.eu
Lisätietoja: Pia Siitonen, pia.siitonen@europarl.europa.eu tai puh. 09-622 04514.
Viikon meppi: Mitro Repo
Parlamentin Suomen-tiedostustoimiston Facebook-sivuilla on aloitettu Viikon meppi -päivitykset. FB-sivuille päivitetään kaksi kulloiseenkin meppiin liittyvää päivitystä kyseisen viikon aikana.
Viikon meppinä on Mitro Repo, toimii sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan jäsenenä sekä kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan varajäsenenä.
TOIMITTAJILLE: Pressikahveilla keskusteltiin ACTAsta
Väärentämisenvastainen kauppasopimus (ACTA) sekä Euroopan taloudellinen tilanne puhuttivat 13.4. pidetyillä pressikahveilla. Verkossa tapahtuviin tekijänoikeusrikkomuksiin liittyvä ACTA on ollut viime aikoina Euroopan parlamentin kuuma peruna, mikä on heijastunut myös kansalaispalautteen määrässä. Mepit kertoivat huomanneensa palautteesta, että liikkeellä on kuitenkin paljon sopimukseen liittyvää virheellistä tietoa.
ACTA-sopimuksen tulisi meppien mielestä sitoa useampia valtioita. Liisa Jaakonsaari sanoikin, ettei sosialistiryhmä tule sopimusta sellaisena hyväksymään. Jaakonsaari painotti, ettei ryhmän päätös ollut lainkaan itsestään selvä mutta suurten maiden, kuten Kiinan, poisjääminen vaikutti ratkaisun taustalla. Anneli Jäätteenmäki huomautti omassa puheenvuorossaan, ettei myöskään Yhdysvallat tule sopimusta allekirjoittamaan. Carl Haglundkaan ei uskonut sopimuksen menevän läpi parlamentissa. Petri Sarvamaa kuitenkin totesi, että hänen ryhmänsä suhtautuu sopimukseen myönteisemmin ja olisikin valmis sen hyväksymään.
Taloudellinen tilanne nousi kahveilla meppien suurimmaksi huolenaiheeksi ja talouskysymykset tulevatkin dominoimaan tämän viikon täysistuntokeskusteluja. Carl Haglund ilmaisi huolensa erityisesti Espanjan talouden tilasta ja pohti löytyykö Euroopasta vielä poliittista tahtoa auttaa näin suurta jäsenmaata. Liisa Jaakonsaari lisäksi muistutti, että tulevat Ranskan presidentinvaalit vaikuttavat ratkaisevasti Euroopan kehitykseen.
EUROOPPASALISSA TAPAHTUU
Eurooppalaisen elokuvan viikot 26.4.-8.5. Eurooppasalissa
Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto järjestävät yhteistyössä EU-jäsenmaiden ja hakijamaiden suurlähetystöjen kanssa Eurooppalaisen elokuvan viikot Eurooppasalissa (Malminkatu 16, Kampintori).
Elokuvaviikoilla eurooppalainen elokuva esittäytyy kaikessa moninaisuudessaan. Kahdenkymmenenkuuden esitettävän elokuvan joukossa on mm. komediaa, draamaa, dokumentteja, lasten- ja nuortenelokuvia sekä animaatiota.
Elokuvaviikkojen avajaisissa 26.4. klo 17.30 nähdään irlantilaisohjaaja Risteard Ó Domhnaill, joka esittelee dokumenttielokuvaansa 'The Pipe'. Suomalaisen elokuvan 'Matka Edeniin' ohjaaja Rax Rinnekangas esittelee elokuvaansa 4.5.
Kaikki elokuvaesitykset ovat yleisölle avoimia ja maksuttomia. Elokuvat on pääosin tekstitetty englanniksi. Eurooppasalissa on paikat sadalle henkilölle. Ovet avataan puoli tuntia ennen kutakin näytöstä. Tervetuloa!
Lisätiedot: Johanna Kaprio comm-rep-hel-eps@ec.europa.eu p.09 6226 5421 www.europarl.fi ec.europa.eu/finland
Pia Siitonen, Emma Aalto ja Anni Kaukoranta
pia.siitonen@europarl.europa.eu
Parlamentin viikon osoitteenmuutokset, parlamentin oman väen tilaukset sekä pyynnöt liittyä toimittajien lähetyslistoille: ephelsinki@europarl.europa.eu
Tilauksen voi peruuttaa alla olevasta linkistä.
HUOM! Postipalvelimessamme on ilmennyt teknisiä häiriöitä. Jos peruutuksesi jälkeenkin saat vielä uutiskirjeen, ole hyvä ja lähetä siitä meille sähköpostia osoitteella ephelsinki@europarl.europa.eu.














