Eurooppalainen kansalaisaloite voimaan 1. huhtikuuta
Asetus eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta astui voimaan 1. huhtikuuta 2012. Kansalaisaloite avaa uuden, demokraattisen ja ylikansallisella tasolla ainutlaatuisen keinon vaikuttaa.
Aloitteen pystyy keräämään vähintään seitsemän henkilön muodostama kansalaistoimikunta, jonka jäsenet asuvat vähintään yhtä monessa EU-maassa. Kerättyään yli miljoona allekirjoitusta, toimikunta voi toimittaa kansalaisaloitteen Euroopan komissiolle ja pyytää lakialoitteen tutkimista. Aloitteen täytyy olla alalta, joka kuuluu komission toimivaltaan, ja noudattaa unionin perusarvoja.
"Kansalaisaloitteen myötä käyttöön saadaan innovatiivinen työkalu, jonka kautta voi toimia EU:ssa. Aloitteen vaikutuksesta EU:n lainsäädäntöön ei vielä tiedetä. Eurooppalainen kansalaisaloite edesauttaa unionin rakentamista ruohonjuuritasolta asti. Parlamentin merkittävän osallistumisen ansiosta kansalaisaloitteesta saatiin eurooppalaisille tarkoituksenmukaisempi, yksinkertaisempi ja vähemmän byrokraattinen," kansalaisaloitteesta vastaava Euroopan parlamentin varapuhemies Georgios Papastamkos sanoi.














