Parlamentti ja neuvosto sopuun televiestintäpaketista
Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto ovat päässeet sopuun televiestintäpaketin sisällöstä. Viimeinen kiistakysymys koski kansalaisten pääsyä internetiin. Käyttäjän internetyhteyttä voidaan rajoittaa, jos se on tarpeellista ja suhteellista, vain puolueettoman käsittelyn ja käyttäjän kuulemisen jälkeen.
Molemmat osapuolet olivat jo viime toukokuussa yksimielisiä siitä, että internet on tärkeä perusoikeuksien, kuten koulutuksen, mielipiteenvapauden ja vapaan tiedonsaannin kannalta. Alkuperäisen lakiesityksen perusteella esimerkiksi tekijänoikeusrikkomuksesta epäillyn internetyhteys olisi kuitenkin voitu katkaista ilman oikeuden päätöstä. Euroopan parlamentti ajoi muutosta tähän pykälään, ja saavutti nyt tavoitteensa lainsäädännön viimeisellä kierroksella, sovittelumenettelyssä.
Televiestintäpaketin tavoitteena on toisaalta parantaa koko Euroopan taloudelle tärkeän alan edellytyksiä tulevaisuudessa, toisaalta turvata kuluttajien oikeuksia. Yhtenä tavoitteena on saada kaikki EU:n kansalaiset nopean internetyhteyden piiriin.
Lakipaketin lopulliseen hyväksymiseen tarvitaan vielä äänestys parlamentissa ja ministerineuvostossa. Parlamentti äänestää tekstistä luultavasti seuraavassa täysistunnossa 23.-26. marraskuuta. Mikäli sovittelussa hyväksytty teksti ei tuolloin saa yli puolia annetuista äänistä, koko lakipaketti kaatuu ja voidaan käynnistää uudestaan vain komission ehdotuksella.














