Euroopan parlamentin tiedotusavustukset 2010 ovat nyt haettavana

Euroopan parlamentin viestinnän pääosasto on julkistanut vuoden 2010 tiedotusavustukset haettaviksi. Avustuksin tuetaan luovia ja innovatiivisia tiedotus- ja viestintähankkeita, joiden tarkoitus on antaa luotettavaa ja neutraalia tietoa Euroopan parlamentin tehtävästä, toiminnasta, siellä käsiteltävistä asioista ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista.

Avustuksia myönnetään kolmen eri teeman alla: televisio-ohjelmat, radio-ohjelmat sekä webbisivut ja internetpohjaiset projektit. Vuoden 2010 tiedotusavustusohjelman kokonaissumma on 5 000 000 euroa. Yksittäisten avustusten minimi- ja maksimimäärät vaihtelevat teeman mukaan.

Avustuksia voivat hakea oikeushenkilöt (yritykset, yhteisöt, rekisteröidyt yhdistykset). Hakemusten viimeinen jättöpäivä on 1.9.2009. Päätökset avustuksista tehdään marraskuun 2009 loppuun mennessä. Tuettavat hankkeet on toteutettava 1.1.2010-30.4.2011 välisenä aikana.

Yleistiedot ja hakuohjeet avustuksista saa alla olevista linkeistä (englanniksi).