EYP Finlandin Eurooppalainen kansalaisuutesi -hanke Kaarle Suuri -loppukilpailuun
Kolmatta kertaa jaettavan eurooppalaisen Kaarle Suuri -palkinnon kansallisten kilpailujen voittajat on julkistettu. Suomea loppukilpailussa edustaa EYP Finlandin Eurooppalainen kansalaisuutesi -hanke, joka pyrkii aktivoimaan nuoria osallistumaan Eurooppa-keskusteluun. Palkinnonjakotilaisuus järjestetään Aachenissa Saksassa 11. toukokuuta 2010.
EYP Finlandin Eurooppalainen kansalaisuutesi -hanke järjestää maantieteellisesti kattavan koulukiertueen, jossa välitetään ajankohtaista EU-tietoa ja erityisesti eurooppalaisen kansalaisuuden teemoja sekä rohkaistaan nuoria ottamaan osaa keskusteluun Euroopasta. Kohderyhmänä ovat Suomen lukiolaiset.
Hanke huipentuu syksyllä 2010 järjestettäviin kolmeen suurtapahtumaan, jotka järjestetään Kuopiossa, Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Jokaisessa tapahtumassa on 150 lukiolaista väittelemässä EU:n vaikutuksista heidän arkeensa. Suomalaisten lukiolaisten lisäksi mukana on lukiolaisia muista EU-maista.
27 kansallista voittajaa
Kilpailun kansalliset tuomaristot valitsivat kansallisen voittajan jokaisessa 27 EU -jäsenvaltiossa. Tuomaristot koostuivat vähintään kahdesta europarlamentaarikosta ja yhdestä nuorisojärjestön edustajasta. Suomen tuomaristoon kuuluivat mepit Sirpa Pietikäinen (EPP) ja Riikka Manner (ALDE) sekä Anna Ranki, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi.
Euroopan parlamentin ja Aachenin kansainvälisen Kaarle Suuri -palkinnon säätiön yhdessä järjestämä kilpailu on suunnattu 16-30 -vuotiaille nuorille, jotka ovat osallistuneet Euroopan maiden kansalaisten keskinäistä yhteisymmärrystä edistäviin hankkeisiin. Voittajahankkeiden tulee edistää eurooppalaista ja kansainvälistä yhteisymmärrystä sekä toimia esikuvina eurooppalaisille nuorille. Hankkeiden tulee tarjota käytännön esimerkkejä siitä, miten eurooppalaiset elävät yhdessä. Hankkeissa voi olla kyse nuorisotapahtumien järjestämisestä, nuorisovaihdosta tai internet-hankkeesta, joilla on eurooppalainen ulottuvuus.
Viime vuoden voittajat
Ensimmäisen palkinnon sai viime vuonna puolalainen nuorisoprojekti "YOUrope needs YOU!". Hankkeessa yliopisto-opiskelijat järjestivät työpajoja lukioissa. Vapaamuotoisia metodeja käyttäen hanke välitti nuorille mielenkiintoista tietoa Euroopasta. Toinen ja kolmas palkinto myönnettiin "European Festival of university theatre of Albi"- hankkeelle (Ranska) ja "Gumboot Diplomacy"- hankkeelle (Saksa).
Lisätietoja:
Pia Siitonen, p: (09) 62204514, email: pia.siitonen@europarl.europa.eu













