22. helmikuuta 2008

Anneli Jäätteenmäki: Ulkomaan tekstiviestien hinnoittelu saatava kuriin

Noin 150 miljoonan eurooppalaisen puhelinlaskut laskivat merkittävästi viime vuonna, kun EU asetti soitetuille ja vastaanotetuille ulkomaanpuheluille hintakatot.

Tämä oli hyvä asia, sillä ylihinnoittelu oli selvää. Jotkut laskivat, että aiemmilla roaming-maksuilla perittiin kuluttajilta vuosittain jopa viisi miljardia euroa liikaa.

EU:n sisämarkkinat eivät kuitenkaan toimi unionin sisäisillä telemarkkinoilla rajat ylittävissä tekstiviesteissä ja datapalveluissa, kuten sähköpostin lukemisessa toisessa maassa kännykällä. Ulkomaan tekstiviestit voivat maksaa unionin sisällä jopa euron kappaleelta. Jäsenmaiden sisällä ne ovat halvimmillaan vain muutamia senttejä kappaleelta.

Tilanne vaihtelee laajasti maittain ja operaattoreittain. Muutamat isommat teleoperaattorit, kuten T-Mobile ja 3, ovat sopineet kohtuullisista datamaksuista monissa toimintamaissaan, mutta esimerkiksi pienten teleoperaattoreiden asiakkaat eivät pääse niistä hyötymään.

On erittäin ilahduttavaa, että komissio on ryhtynyt asiassa toimiin. Tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding on sanonut, että jos teleoperaattorit eivät leikkaa tekstiviestien ja datapalvelujen hintoja heinäkuuhun mennessä, komissio pakottaa yritykset hinnanalennuksiin lakiesityksellä. Kannustan komissiota jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä toimimaan ripeästi.

Teleoperaattorit ovat vastustaneet tiukasti verkkovierailumaksujen sääntelyä. Niiden mukaan kilpailu toimii parhaiten markkinaehtoisesti. Tätä on vaikea uskoa.

Samaan aikaan kun teleoperaattorit pakotettiin viime vuonna laskemaan puheluhintojaan, ne nostivat ulkomaille lähetettävien tekstiviestien hintoja merkittävästi. Hinnoissa ei ole tällä hetkellä kyse todellisista kustannuksista. Nämä ovat ainoastaan murto-osa kuluttajahinnoista.

Esimerkiksi Intiassa, jossa on tällä hetkellä maailman halvimmat telepalvelut, valmistellaan lainsäädäntöehdotusta, joka pudottaisi hintoja jopa kymmenesosaan nykyisestä. Tästä huolimatta operaattoreiden on laskettu käärivän vielä kunnon katteet jäljelle jäävistä hinnoista.

Teleliikenteessä on turha puhua eurooppalaisista sisämarkkinoista niin kauan, kun rajan yli kulkevista tekstiviesteistä ja datapalveluista pitää maksaa ylihintaa. Parasta tietysti olisi, että operaattorit alentaisivat hintoja vapaaehtoisesti, jotta lakisäätelyyn ei tarvitsisi turvautua.

Anneli Jäätteenmäki (Kesk, ALDE)
www.annelijaatteenmaki.net