Nuoret

EPAS

Euroopan parlamentin Ambassador School eli EPAS-ohjelman tavoitteena on tukea EU-tietoisuuden lisäämistä kouluissa ja tuoda Euroopan unionin toimintaa ja poliittista keskustelua lähemmäs nuoria.

EPAS-ohjelma käynnistyi yksittäisten pilottihankkeiden jälkeen koko EU:n alueella vuonna 2017. Suomessa parlamentin yhteystoimisto on toteuttanut EPAS-ohjelmaa yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) kanssa. Yhteistyö jatkuu lukuvuonna 2023-2024. EPAS on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja ammattikouluille. Ambassador School -ohjelman käytännön toteutus on pitkälti koulujen valittavissa. Parlamentti tarjoaa kouluille opetus- ja oppimismateriaalia, ja oppilaat ovat esimerkiksi pitäneet EU-aiheisia teemapäiviä tai järjestäneet työpajoja.

Parlamentin kouluyhteistyön pyrkimyksenä on myös edistää parhaiden käytäntöjen jakamista koulujen kesken ja opettajien verkostoitumista. Mukana oleville opettajille järjestetään koulutusta EPAS-ohjelmasta ja sen toteutuksesta. Tarjolla on ollut myös laajempia EU-aiheisia seminaarikokonaisuuksia sekä erityisiä etenkin media- ja informaatiolukutaitoon liittyviä koulutuksia (esim. Faktabaarin EDU-hanke).

Parlamentin kouluille tarjoama tieto- ja tehtäväpaketti Europe@School opetus- ja oppimiskäyttöön on saatavilla EPAS-verkkosivuilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä, mukaan lukien suomeksi ja ruotsiksi.

Euroopan parlamentin Ambassador School -ohjelma

Tietoa EPAS-ohjelmasta HYOL:n sivuilla

Faktabaari EDUn opetusmateriaalia